tiistai 13. tammikuuta 2015

Mum's Girl?



Raskaana ollessa mietin, miten Miina suhtautuu pikkuveljeensä, kun hän saapuu maailmaan. Hyvin nopeasti ymmärsin, että siinä ei ole mitään hätää. Hätä on pikemminkin siinä, miten hän suhtautuu äitiinsä.

Jo raskausaika vei minulta niin paljon voimia, että huomasin leikkiväni ja viettäväni aikaa yhä vähemmän tyttären kanssa. Miinasta tuli yhä enemmän isin tyttö. Kun tuli päivä, että jäin sairaalaan odottamaan pikkuveljen saapumista maailmaan, mietin, kuinka Miina nyt suhtautuu asiaan; olisi isänsä kanssa kaksin kotona yön; toista kertaa elämänsä aikana. En tiedä, olinko helpottunut vai jopa kateellinen, sillä Miina oli pikemminkin iloinen, kun sai olla ihan vain isänsä kanssa kahden. Lähti sairaalasta iloisesti toistellen Äiti jää sairaalaan nukkumaan - me mennään isin kanssa kotiin.

Kun Mooses saapui kotiin, Miina ihastui häneen heti ensi silmäyksellä. Ei merkkiäkään kateudesta. Pikemminkin piti varoa, ettei Miina halaisi Moosesta kasaan - niin onnessaan hän oli pikkuveljestään. Kolmen kuukauden aikana ihastus ja kiintymys heidän välillään on vain kasvanut. Parasta aamuisin on, kun kiikutan Mooseksen köllöttämään Miinan viereen hänen sänkyynsä. Kummatkin nauravat ja Miina aina vähän väliä halaa veljeään - jotta veli varmasti tietäisi, että Miina rakastaa häntä aivan suunnattomasti.

Mutta entä äiti? Äitipä ei ollutkaan enää niin kiva tapaus. Äiti ei käytännössä kelvannut Mooseksen syntymisen jälkeen edes vessakaveriksi, jos isi vain oli paikalla. Isi sitä ja isi tätä. Miina seuraa isiä kuin hai laivaa - tai no ei, kuin koira isäntäänsä - palvoen ja haluten jakaa kaikki hetket isin kanssa.

Toisaalta tämä oli minulle helpotus; olen saanut rauhassa hoitaa Moosesta, eikä Mooses ole saanut siis tippaakaan mustasukkaisia aatoksia osakseen. Toisaalta; syvimmät murheen aiheeni ovat pyörineet viime kuukausina juuri Miinan ympärillä. Kuinka olen hänelle kuin ilmaa? Miksi olen niin tyhmä? Ja miksi olen niin tylsä? Ja miksi olen niin hyödytön? Ja miksi saan vain kaiken ikävän niskaani?

Toisaalta Mooses vei ajatukseni monesti pian arjen tilanteisiin. Ei ollut aikaa murehtia asiaa.

Tanssihetki Miinan joulujuhlissa kuvastaa mieltäni. Miina katsoi päiväkodin joulujuhlissa, kun muut lapset lähtivät tanssimaan toiseen huoneeseen. Hieman arkana tyttönä hän ei lähtenyt mukaan, vaan jäi pyörimään äidin ja isän jalkoihin. Isä huomasi tämän ja vinkkasi minua kannustamaan Miinaa toiseen huoneeseen (isäihminen piti parhaillaan Moosesta sylissään). Otin Miinaa kädestä kiinni ja lähdettiin toiseen huoneeseen. Ja mitä tapahtui: Miina halusi tanssia äidin kanssa. Ja mitä äiti teki: Äiti itki ja äiti tanssi.

Äiti kelpasi tanssikaveriksi. Äiti oli niin onnellinen. Ja äiti muistaa tämän hetken varmasti pitkään, toivottavasti koko loppuelämänsä.



Joululomalla aikaa oli enemmän. Isä oli jakamassa työtaakkaa. Äiti ehti myös olla. Ja äiti ehti levätä. Äiti ei toisin sanoen ollut niin väsynyt. En tiedä, oliko tämä - vai vain aika - mutta huomasin muutoksen Miinan käytöksessä. Hän alkoi ottaa äitiäkin leikkeihin yhä enemmän mukaan. Sanoi jopa Äiti on hauska! Ja yhtenä iltana äidin imettäessä Moosesta Miina halusi lukea kirjaa juuri äidin kanssa. Ja äiti luki niin mielellään kirjaa omalle rakkaalle tyttärelleen. Isäihminen katsoi tilannetta ihmeissään ovelta. Totesi nopeasti Isin laatuaikaa, ja katosi keittiöön syömään makaroonisalaattia.

Nämä kuukaudet ovat toisin sanoen olleet haastavia paitsi äidille, myös isälle. Mihin vain hän on mennytkin, on Miina ollut perässä ja itkenyt, kun ei ole päässyt mukaan.

Toivottavasti joululoman jälkeinen arki ei käännä kelkkaa taas takaisin entiseen. Toivon itselleni voimia, että jaksan leikkiä Miinan kanssa prinsessaleikkejä, kauppaa, käydä puistossa ja kenties yhdessä jopa muskarissa. Ainakin alku on ollut hyvä. Vaikka samaan aikaan äiti-ihminen on nukkunut yönsä vajaan kahden tunnin pätkissä ja herää joka aamu vasta lasten herätessä - ja väsyneenä silloinkin.

Mutta: tämä on työtäni nyt - ja yritän selviytyä siitä parhain mahdollisin arvosanoin.

Onko teillä ollut samanlaisia kokemuksia toisen lapsen tullessa perheeseen? Olen kuullut kyllä, että tämä ei ole tavatonta. Ehkä haluaisinkin kuulla, mitä olette tehneet, jotta tilanne normalisoituisi? Mietin jossain välissä jo, että meidän pitäisi järjestää äidille ja tyttärelle yhteistä laatuaikaa - lähteä johonkin yhdessä. Mutta sitten mietin: arjestahan elämä pääosin muodostuu, joten kaipaisin sitä hyvää yhteiseloa juuri arkeen - en sen ulkopuolelle. Toki haaveilen, että lähtisimme yhdessä vaikka leffaan joku keväinen päivä - mutta mielestäni se, että meillä on mukava satuhetki tai leikkituokio kotona, ovat vähintäänkin samanarvoisia kuin nämä. Vai mitä te tykkäätte?

Kuvissa:

Mirka Pukineen takki, suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
Punaisen Norsun pipo, suunniteltu Suomessa. Valmistettu Portugalissa.
Uhana Designin legginssit, suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
Miinalla kierrätetyt vaatteet kirpputoreilta.

Kuvat otettu Kakolan vanhalla vankila-alueella.



When I was pregnant I wondered how our Miina would react to her little brother. The concern was pointless; Miina just loved her brother. When Mooses came home, Miina wanted to hug him all the time, if it would have been possible! 

The problem was between me and Miina. When Mooses got born, I was useless and stupid for two mouths, and Miina wanted to do everything whit his dad if possible. I did't know what to do and I was so tired that finally I just tried to ignore those situations and laugh.

On Christmas Holidays I had for the first time after Mooses's born time to sleep - and had also free time. I don'n know, was it the holiday situation - but I noticed chance between my and Miina's relationship - she wanted to be with mum - not with dad. I was so happy and relieved!

Now after holidays I really try to be with Miina - play and read books with her; give more time. Hopefully I will manage, because at the same time I sleep nights quite badly and of course Mooses needs also his mum. But this is my job now and I will try to do it as well as I can.

In the Pictures:

Mirka Pukine coat, finnish design, made in Finland.
Punainen Norsu beanie, finnish design, made in Portugal.
Uhana Design pants , finnish design, made in Finland.
Miina's clothes, second hand.

Kuvat have been taken in Kakola old prison area. 

8 kommenttia:

  1. Hei!
    Kiva kun olit liittynyt lukijakseni! Tuo sun "esittely" teksti tuossa oikealla yläkulmassa voisi olla ihan mun suusta :) Samankaltaisia mieltymyksiä!

    VastaaPoista
  2. Miuta huolestutti eniten oma jaksaminen juuri sen suhteen miten jaksaa tuon esikoisen huomioida. Alkuhormonipöhnässä se meni hyvin kun ei väsyttänyt lainkaan, sitten iski totaaliväsy ja nyt kun yöt alkaa ehkä vähän jo sujua (unta joskus jopa 6h putkeen!) niin.. noh.. Sitä pitäisi kysyä Poikaselta onks äiti yhtään enemmän kiva. Ainakin useammin on tullut niitä "äiti missä minun leipä, sinä unohdit sen..." Hups..

    Yleensä nappaankin Poikasen sitten mukaan jos johonkin lähden ja IsiMies jää vauvelin kanssa kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 6 tuntia putkeen kuulostaa aika unelmalle! Mulla meni nyt noin kuukausi, jolloin heräsin alle tai vähän päälle kahden tunnin välein … ja äiti oli vähän väsynyt. Tyttö tuumasi aina vain isälle: "Ei äiti kuule" ja silloin vasta heräsin ja kysyin, mistä oli kyse. Nyt testattu pari yötä erilaisia nukkumisjärjestelyjä, ja sain nukkua viime yönä jopa 3 tunnin pätkissä! Ja tosiaan; pitäis vaan uskaltaa jättää vauva isälle useammin ja ottaa vain tyttö mukaan. Monesti jos lähden, otan kummatkin - ja jäähän se tyttö siinä taas väkisin kakkoseksi. Hyödynnetään siis isimiehiä vain enemmän! ;) Kiitti kommentista Heiri!

      Poista
  3. Meilläkin toi esikoinen seuraa isukkia, askel askeleelta. Tosin heillä on niitä "miesten hommia", jotka kiinnostaa Veetiä p-a-l-j-o-n! Touhuan tietysti päivisin pojan kanssa, mutta illat on hyvin isi-painotteisia. En mä kyllä oo tuntenu siitä huonoa oloa, olen vaan tosi ilonen siitä, että iskä jaksaa työpäivän päätteeks hullutella muksujen kanssa. :) ..musta tuntuu että kuopus jää rauhallisen ja tyytyväisen luonteensa takia välillä melko vauhdikkaan isoveikan varjoon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja aivan ihanaahan se on, että isäihiminen on mukana menossa. Tuntui vain välissä, että äiti-ihminen on ihan ilmaa; siitä tuli välillä vähän kurja olo. Mutta nyt on tilanne selkeästi muuttumassa; sain tänä aamuna ilman itkuja laittaa hänelle vaatteet päälle - jo ties kuinka monetta aamua putkeen - ja sekin oli vain isi-isi-isi ennen joulua ;)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!