Vaivaton talon maalaus keittomaalilla!

 Oletko kuullut mainoksen, jossa kehutaan, kuinka maalilla voi maalata vaikka keittomaalilla maalatun pinnan päälle. Varmasti voit, mutta miksi sen tekisit?

Keittomaali ansaitsi paljon, paljon enemmän kunniaa ja arvostusta. Harva muu ulkomaali on nimittäin niin vaivaton kuin keittomaali on. Vanhaa keittomaalilla maalattua pintaa ei todellakaan tarvitse rapsuttaa pois, mikä säästää julkisivumaalausten kustannus- tai työaikakuluissa aivan mahdottoman paljon. Riittää kun harjaat pinnasta pois roskat ja irtoavan, hilseilevän maalin, minkä jälkeen pääset jo itse maalaustöihin. Vaikka todella paljon arvostan myös pellavaöljymaalia, kannustan silti käyttämään keittomaalia julkisivumaalauksissa, jos se vain suinkin on mahdollista - juurikin sen uusintamaalauksen vaivattomuuden, mutta myös maalin todella kauniin ja luonnollisen pinnan takia.

Keittomaalin voi keittää itse, jos haluaa, mutta markkinoilla on nykyään myös valmiita keittomaaleja. Itse suosisin koko talon maalauksen ollessa kyseessä keittomaalin keittämistä itse, koska siinä säästää ihan tuntuvasti kustannuksissa. Jos kuitenkin on kyse paikkamaalauksista tai vaikkapa vain auringonpuoleisen seinän korjausmaalauksesta, suosittelen ostamaan keittomaalin kaupasta. Huomioithan kuitenkin, että keittomaali on aitoa keittomaalia. Esim. Uulalla on valikoimassaan aitoa käsityönä valmistettua keittomaalia perinnesävyissä saatavilla, mutta markkinoilla on kuitenkin nimeltään harhaanjohtavia maaleja, jotka eivät tosiasiassa ole aitoja keittomaaleja.

Meillä ostetun keittomaalin käyttö tuli ajankohtaiseksi juuri tänä kesänä, kun useamman vuoden kestänyt kuistin korjaus oli siinä vaiheessa, että päästiin ulkokuorta viimeistelemään. (Jos haluat lukea kuistin korjaustöistä, lue tiivistelmä tästä prosessista postauksen lopussa.) Ostimme 10 litran purkin maalia, joka riitti lopulta kuistin lisäksi useamman muunkin auringon polttaman seinän paikkamaalaukseen. 

Yhden huonon puolen voin sanoa keittomaalista: kukaan ei huomaa, että olet tehnyt juuri mielestäsi valtavan työn ja maalannut monta seinää. Ainakin punamullalla maalattu seinä säilyy kuitenkin kaukaa katsottuna pitkään kauniin näköisenä, eikä se juuri maalattuna puolestaan paista mitenkään silmään. Punamultamaalilla juuri maalattu seinä näyttää siis juuri sellaiselle kuin se olisi aina ollut sellainen. Tässä kohtaa on kuitenkin viimeistään hyvä hetki kehua restauroinnin onnistunutta lopputulosta: jos kohde näyttää korjaustöiden jälkeen juuri sellaiselle kuin se olisi aina ollut näin, on restaurointityö todella onnistunut!

Yllä olevista kuvista näkyy, mille maalipinta näytti ennen maalausta ja maalauksen jälkeen. Sävyero maalien välillä selittyy pitkälti auringon silloisesta valosta. Keittomaali näyttääkin muuten hyvin eriväriseltä auringossa, varjossa ja kastuneena - erot ovat huomattavat, mikä on mielestäni vain kaunista. Pinta elää luonnonolojen vaihtelun mukaan.

Ennen kuin riennät keittomaaliostoksille, huomioithan kuitenkin, että keittomaalit on tarkoitettu ulkokäyttöön, mieluiten sahalautaan tai karkeaan hirsipintaan. Keittomaalit sopivat uuteen tai sään altistamaan puupintaan, jota ei ole käsitelty tai jonka vanha puunsuojaus on hyvin kulunut. En siis suosittele maalaamaan jo muilla maaleilla maalattuja pintoja keittomaalilla, vaikka vanha maali olisi rapsutettukin pois. Ammattilaiset puhuvat puun muistista. En tiedä, liekö sitä vai mitä, mutta parhaiten keittomaali soveltuu nimenomaan vanhalle keittomaalipinnalle taikka uudelle, ainakin jo vuoden päivät säitä nähneelle, sahatulle lautapinnalle - tai hirsipinnalle. 

Summa summarum: Meillä on nyt koti, joka ei näytä tilkkutäkille - vaan ihan tavalliselle vanhalle maalaistalolle. Alla olevasta kuvasta näkyy tämän hetken tilanne, josta kenties tarkkasilmäinen huomaa, että ns. alaosa on maalattu uudestaan, mutta yläkerran laudat ovat pääosin maalaamatta. Maalaustyö jatkuu siis ensi vuonna, ja näitä kuvia katsellessa ymmärrän myös, että keittomaalia olisi voinut levittää paksummin maalaamattomien paneelien päälle. Taidan siis ensi vuonna maalata nekin toiseen kertaan.

Portaiden päällä oleva katos on väliaikainen, mutta toimiva kuitenkin tällaisenaan. Ehkä ensi kesänä sekin asia etenee taas pienen askeleen verran. Silmä ei totu väliaikaiseen valokatokseen ja vääränkokoisiin portaisiin millään, mutta laitan nyt tämän kauhistuksen esille tänne ihan vain muiston vuoksi. Myös keltainen ovi- ja ikkunakokonaisuus pomppaavat tässä kuvassa kovasti esille, mutta pinta tulee tuosta himmenemään ja lopullinen katos muuttamaan sävyä. Välillä on vaikea hyväksyä sitä, että asiat ovat vaiheessa ja selitellä, miksi tämäkin näyttää tälle - mutta tähän olen onneksi jo jotenkuten tottunut monen vuoden siedätyshoidon jälkeen. Tarkkasilmäinen huomaa myös, että yhden ikkunan kehykset ovat maalaamatta. Ikkunakehyksiä on muutettu pikkuhiljaa vanhan mallin ja toiminnallisuuden mukaisesti. Enää vain tuon yläkerran ikkunan kehykset on korjaamatta. Samalla on korjattu ikkunoita kuntoon. Päätalosta kolme valoaukkoa on vielä korjaamatta, joten ollaan hyvinkin nyt voiton puolalla!

Ja jos sinua kiinnostaa, mitä kuistin osalta on näinä vuosina tapahtunut, tässä lyhyt tiivistelmä:

Kuistin alapohja korjattiin maanvaraisesta rossipohjaksi useampi kesä sitten. Viime kesänä julkisivu muutettiin siksi kuin se oli joskus ollut, eli ovi siirrettiin takaisin keskelle seinää ja kuistiin hankittiin uudet (vanhat) ikkunat; tasan samanlaiset ja samankokoiset kuin kuistissa oli ennen ollut. Ikkunat oli vanhasta mummonmökistä tähän taloon aikoinaan siirretyt ja erilaiset kuin muussa rakennuksessa. Ikkunat ja vanha ovi kunnostettiin myös. Samalla vaihdettiin kuistin eristeissä käytetyt lasivillat hengittäviksi ja asennettiin sisäpuolelle helmiponttipaneelit, jotka oli pääosin korvattu uusilla yksinkertaisemmilla paneeleilla 1940-luvun korjaustöissä. Kuistin korjaus on vielä kesken. 

Mille kuisti näyttää tulevaisuudessa? Siitä enemmän tässä postauksessa.

Uusi peltikatto vanhaan taloon

Sadepäivä. Nautin nykyään sateesta. Minusta on taivaallisen ihanaa vetää pitkävartiset kumpparit jalkaan ja lähteä metsään tai peltojen reunoja tallustamaan. Sytyttää kynttilä ja pistää tuli puuhellaan. Kuunnella rätinää – ja toisaalta ropinaa.

Keväällä päätimme ensimmäistä kertaa ulkoistaa isomman korjauksen ulkopuoliselle tekijälle. Syynä olivat lepakot. Lepakot olivat asettuneet katon harjan alle, eikä se nyt itsessään meitä haitannut. Mutta se kakan määrä – ja se haju. Kakkaa pursusi listojen välistä sisätiloihin, ja toisessa huoneessa haisi vähänkään lämpimällä säällä varsin pahalle. Tuntui turhalle lähteä korjaamaan yläkerran huoneita, jos lepakot jäisivät myös asumaan saman katon alle. 

Yritimme näiden vuosien aikana karkottaa lepakoita tähän tarkoitetuilla äänikarkoitelaitteilla. Kohdistimme myös suoraa valoa katon harjan suuntaan sisältäpäin keväisin, kun olivat siirtymässä taas pesäpaikoilleen. Yritimme myös pitää ääntä. Yritimme tukkia kaikki mahdolliset reiät, joista lepakot pääsisivät sisälle. Mutta ei. 

Vanhoista betonitiilistä rakennettu vesikatto oli valitettavasti täynnä pieniä lepakon mentäviä koloja, joiden tukkiminen olisi ollut varsin käsityövaltainen ja pitkähkö operaatio. Vanhat betonitiilet olivat myös osin tiensä päässä.

Aivan täydellinen ja paras vaihtoehto olisi ollut korjata vanha betonitiilikatto niin, että lepakot eivät vain olisi päässeet enää sisälle. Irrottaa jokainen tiili, puhdistaa ja maalata ne niiltä osin, mitkä olivat ehjiä ja korvata hauraat uusilla. Sitten katon rakenteissa olisi pitänyt huomioida, ettei lepakoiden pääsy sisälle olisi enää mahdollista ja latoa tiilet lopulta takaisin paikalleen. Meillä eivät riittäneet kuitenkaan resurssit tähän. 

Vaihtoehtona olisi ollut savitiilikatto, mutta jotenkin savitiilikin tuntui vanhan torpan katteeksi vähän jopa liian hienolle. 

Sitten mietimme peltikattoa. Päädyimme siihen. Syyt perustuivat hintaan, luvattuun asennusaikatauluun ja toimitusajankohtaan. Syyt olivat osin myös visuaaliset. Katselimme pieniä maalaistaloja kevään ajan miettien, mikä sopisi meidän taloomme. Konesaumattu peltikate olisi ollut varmasti kaikkein kaunein, mutta taas tuli vastaan raha ja aikataulu. Päädyimme siis lukkosaumattuun Ruukin Classic -kattoon. 

Mille nyt tuntuu, kun vanha katemateriaali on heitetty pirstaleiksi ja käytetään myöhemmin tiepohjan parannuksessa – ja kun taloa koristaa tuo hieno, kiiltävä ja nopeasti asennettu kate?

Suoraan sanottuna edelleenkin vieraalle. Joskus on kuitenkin tehtävä kompromisseja, ja tämä oli todella sellainen. Nyt ovat lepakot kuitenkin muuttaneet navetan ylisille ja ullakon eristeistä löytyneet muumioituneet lapakon jäänteet kärrätty kompostiin. Hajut ovat poissa, samoin kakat. Eikä muuten yksikään korjaustoimenpide ole mennyt näillä tiluksilla niin nopeasti kuin tämä kattoremontti, minkä ansiosta pystyimme kesällä aloittamaan ullakon huoneiden korjaustyöt.

Tämä oli siis kertomus siitä, miten kaiken osaamisensa ja tietonsa äärellä joskus on vain pakko tehdä toisin kuin haluaisi. Tämä uusi kate oli monen eri tekijän summa, enkä sitä siis voi enempää perustella.

Jos joku vanhan talon omistaja kuitenkin päätyy teettämään Ruukin katon, voin omasta kokemuksestani kehottaa huomioimaan seuraavat asiat: 

A. Varmista, millaista ja miten käsiteltyä puuta katon rakenteissa tullaan käyttämään. Jos et koe kyseisiä materiaaleja omaksesi, voit toimittaa työmaalle asennustyöhön tarvittavan määrän puutavaraa. Meillä nimittäin näkyy räystään alla nykyään kyllästettyä mustaan taittavaa lautatavaraa – vanhan valkoiseksi maalatun laudan rinnalla. Jos olisimme tienneet, olisimme toimineet toisin. Otsalaudat ymmärsimme toimittaa itse paikalle pellavaöljymaalilla maalattuna.

B. Huomioi jyrsijät, varsinkin jos asut maaseudulla, jossa näitä todennäköisesti liikkuu, sillä sitä ei asennustyössä automaattisesti huomioida. Meillä on nykyään räystään alla lautojen välissä olevien tuuletusrakojen päälle niitattu jyrsijäverkot. Eiväthän ne sieltä kauas näy, mutta olisi ne voinut asentaa sinne lautojen allekin.

Pessimististä optimistiksi?

Tuo hetki, kun keität kriikunoista ensimmäistä kertaa mehua netistä löytyneen ohjeen mukaan ja kun huomaat, kuinka syksyinen aurinko paistaa juuri sillä hetkellä maa-artisokan kukkiin pöydällä. Juuri tuossa hetkessä otin tämän kuvan. Kukkien takana piilossa on aikamoinen järjestys, jota olen pienessä keittiössä oppinut pikkuhiljaa hallitsemaan.

Se, miten hyvinkin pessimistisestä ihmisestä, jonka juuret ovat missä muuallakaan kuin Puolangan pessimistisessä pitäjässä, rakentuu pikkuhiljaa optimisti; se on monen tekijän summa. Maallemuuton, oman yrityksen suoman vähemmän työmäärän ja ympäröivien ihmisten luomat puitteet ovat varmasti olleet tässä tärkeitä. Sen lisäksi olen kuitenkin tehnyt aivan valtavasti töitä itseni kanssa.

Olen luonteeltani kunnianhimoinen. Vasta viimeisten vuosien aikana olen ymmärtänyt, että voin valjastaa tuon kunnianhimon myös itseni kehittämiseen. Minun kunnianhimoni ilmentymä tässä kohtaa onkin: Iloinen, ehkä hieman höppänä, mutta olemuksellaan mukaansatempaava ja innostunutta ilmapiiriä levittävä mummeli. Luit oikein: mummeli. Minä nimittäin kunnioitan juuri mummeleita. Heissä asuu usein viisaus ja rauha.

P.S. Kuvan tabletti liittyy oleellisesti kuvaan, vaikka ei visuaalisesti olekaan toimivassa sijainnissa. Tabletissa oli ohje mehuun: mukaan tuli kriikunoiden lisäksi mustikoita ja raparperia. Mustikoita ei ollut, joten laitoin mustia viinimarjoja. Tuli ihan hyvää, mutta ei ehkä ihan parasta mehua, mitä olen eläissäni tehnyt. Seuraavalla kertaa enemmän kriikunoita ja mustaviinimarjojen sijaan niitä mustikoita.

P.P.S. Tämä on lähes täysin sama julkaisu kuin mitä kirjoitin tänään instagramin puolelle. Lukijan toiveesta yritän päivittää näitä kumpiakin väyliä aina mahdollisuuksien mukaan. 

Kun kaupunkilainen muutti maalle

Puut rätisevät uunissa ja ulkona sataa vettä. Tämä on se hetki, kun tartun koneeseen, istahdan ja kirjoitan kuulumisia. 

Viimeinen vuosi on ollut yhtä unelmien täyttymistä. Tunnistin sen, kun flunssa iski ja päätin viettää tuon flunssaisen päivän Unelmakarttakirjan parissa. Luin vuonna 2019 kirjaamiani unelmia. Olin todella äimistynyt, hämmästynyt ja epäuskoinen. Olenhan minä oman elämäni elänyt, tiennyt, että paljon tavoiteltuja asioita on toteutunut ja kaiken varmasti ymmärtänyt, mutta oli silti todella vaikea uskoa, että kirjaamani unelmat olivat lähes täysin toteutuneet. Myös sellaiset, joiden uskoin olevan loppuelämän prosesseja itsensä kehittämisen osalta. Koirakin meillä on viimein uutena perheen jäsenenä, kuten kuvasta näet!

Sitten oivalsin, miksi minulla on ollut myös vähän vaikeampaa. Suunta yritykseni osalta nimittäin puuttui. Suurin osa unelmistani olivat toteutuneet, mutta unelmani yritykseni osalta eivät olleet toteutuneet. Oivalsin nimittäin aika pian yrittäjäksi ryhdyttyäni, etten ole käsityöammattilainen enkä koe sisustussuunnittelua itsessään omakseni, sillä olen liiaksi ympäristönvaalija suunnitellakseni pääosin uutta.

Ymmärsin, että lopussa olen kuitenkin enemmän tietotyöläinen. Haluan auttaa ja jakaa tietoa vanhojen talojen kunnostajille. Haluan päästä mukaan aluekehittämisprojekteihin ja rakentaa ympäristöystävällisempää yhteiskuntaa. Ja näin maalla asuessani tunnen yhä vahvemmin, että haluan auttaa maaseutukuntia luotsaamaan kohti parempaa tulevaisuutta.

Viimeisen vuoden olen hakenut itseäni ja kerännyt rohkeuttani. Miettinyt keinoja ja varmasti prosessoinut asioita paljon alitajunnassa, sillä välillä olen ollut myös hyvin loppu, vaikken oikein edes tehnyt työpäivän aikana mitään mainittavaa. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna taisin tehdä paljonkin. Nykymaailman työelämän mittapuissa olin varmasti todella tuottamaton yksilö, mutta se onkin syy, miksi hakeuduin työllistämään itse itseni. Annan itselleni luvan olla välillä näennäisesti todella tuottamaton, sillä viimein tässä elämän vaiheessa olen ymmärtänyt olevani ihminen, joka saattaa prosessoida pitkään, mutta prosessin päätteeksi lopputuloksen saaminen voi olla hyvinkin pieni ja vaivaton pyrähdys.

Tämä blogikirjoitus on todella erilainen kuin viimeisimmät kirjoitukset. Päätinkin tämän myötä mullistaa niin blogiani kuin instagram-tiliäni. Tämä aluekehittäjä muutti nimittäin perheineen syrjäiselle maaseudulle. Tästä eteenpäin blogini ja instagram-tilini kertookin syrjäisellä maaseudulla asumisesta, vanhan talon ja pientilan kunnostamisesta ja maaseudun kehittämisestä. Siitä, kun haluaa elää vähemmällä enemmän. Omia havaintoja ja tunteita, kysymyksiä ja toivottavasti myös vastauksia teiltä. 

Koska minusta tuntuu, että blogillani ja instagram-tililläni on eri seuraajat, näiden sisällöt tulevat olemaan osin samat. Kenties instagrammin puolella tulee päivitettyä asioita useammin, ja kenties kirjoitusta tulee tänne blogiin enemmän. En tiedä, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää.

Olen kiitollinen, kun olet täällä pitkänkin tauon jälkeen, ja vielä kiitollisempi tietenkin, jos ehdit kommentoida postaukseeni.

P.S. Ja mistä tämän blogipostauksen kirjoittaminen alkoi? Siitä, että päätin vastata kysymykseen, millaista on ollut asua maalla. En tainnut vastata siihen vieläkään, mutta ajatuksenani on siis vastata siihen tulevissa postauksissa. Mutta yhteenvetona voinee sanoa, että hyvälle on tuntunut; moni haave ja unelma on toteutunut ja uusi elämä maalla on löytänyt omat uomansa. On enemmän aikaa, vähemmän stressiä, enemmän terveyttä – ja mikä parhainta: enemmän sitä, mitä arvostaa elämässä. Nimittäin perheen kanssa vietettyä aikaa. Aikaa lapsille, ihan vain sellaisissakin tilanteissa, joissa pipot ovat aamulla hukassa. Kun väsyneenä ja stressaantuneena sitä kiukustui lapsen alkaessa pelleilemään esimerkiksi pipoa hakiessaan aamun tuoksinnassa. Nyt tämä äiti nauroi, sydämestään asti, haki kameran ja ikuisti tämän hassun ja rakkaan epelin sekä hetken. 

Sillä elämä on tässä, juuri tässä hetkessä, ja minä olen päättänyt nauttia siitä. Nimittäin juuri tästä hetkestä.

P.P.S Jos sinä asut maalla tai haaveilet maalle muutosta, olisi kiva kuulla, miksi olet muuttanut maalle - tai miksi haaveilet maalle muutosta? Olisi kiva kuulla, mitä te siellä päässä mietitte asiasta, sillä minä (ja varmasti moni maaseutukunta) miettin juuri nyt tätä asiaa.

Paperitapettia vanhan torpan seinällä sekä kuulumisia

Kylläpä aika on vierähtänyt! Viimeisimmästä postauksesta on hyvinkin jo yli vuosi, ja tuossa vuodessa ehtikin tapahtua paljon. Nyt minulla on hyvä syy avata kuitenkin suuni täällä sosiaalisessa mediassa, sillä minulla on ihan ajankohtaista asiaakin, joka jotakuta siellä toisen puolen ruutua saattaa kiinnostaa - ja tämän lisäksi voinen kertoa lyhyesti, mitä tässä vuodessa on ehtinyt tapahtumaan.

Mutta ensin itse otsikkoon, eli tapetointiin. Torpan makuuhuoneet saivat nimittäin tapetit ylleen reilu vuosi sitten syksyllä. Seinillä on Gysingen paperitapettia. Tapetti on muovitonta, mutta tapetin pinnalla on ohut lakkakerros, joka suojaa paperitapettia ja helpottaa huomattavasti tapetointia. 

Jos sinua mietityttää tapetointi - eli osaisitko ja uskaltaisitko, vinkkaan lukemaan tässä samalla kirjoitukseni, jossa kerron niksejä tapetointiin. Kirjoitin myös aiheesta artikkelin Rakennusperinteen Ystävät Ry:n Tuuma-lehteen. Jos sinulle tulee kyseinen lehti, löydät jutun viime vuoden alkupuolen numerosta!

 

 

Tässä samalla voin lyhyesti kertoa myös kuulumisia vuoden 2021 varrelta. Tuohon vuoteen kuului rakennusrestauroinnin opintojen loppuunsaattaminen ja valmistuminen, vanhan kotimme myynti, muutto maalle torpallemme, irtisanoutuminen edellisestä työstäni ja oman yrityksen perustaminen sekä paljon, paljon, paljon töitä uuden kodin parissa. Voin siis rehellisesti sanoa, etten millään olisi ehtinyt päivittää blogia. Jätin myös muun sosiaalisen median päivitykset täysin taka-alalle ja pyhitin harvat vapaat hetket itselleni ja perheelleni. 

Viime vuonna päätin siis myös työllistää itse itseni. Tein sekä vanhan alan töitäni yhdyskuntasuunnittelun parissa (Suunnittelutoimisto Sinn), mutta kokeilin siipiäni myös restauroinnin ja vanhojen rakennusten sisustussuunnittelun saralla (Restaurointi Sinn). Sain hyvinkin kokea, kuinka tiukassa on käsityöläisen palkka - ja toisaalta huomasin olevani kuin kotonani tehdessäni virkamiesvuosien jälkeen konsulttina töitä julkiselle hallinnolle. Ensimmäinen vuosi olikin tutkiskelun aikaa, enkä kiirehtinyt tekemään päätöksiä tulevista askeleista - vaan päätin kerrankin kuunnella itseäni ja luottaa, että aika ja kohtalo kyllä näyttävät, mihin tieni vie.

Ja se vei hyvinkin eteenpäin. Tein töitä tutuille asiakkaille ja lopulta myös ihan uusille asiakkaille. Sain ymmärtää hyvin konkreettisella tasolla, että hyvin tehty työ palkitsee myös tulevaisuudessa. Ja niin lopulta restauroinnin osaamisenikin alkoi löytää oman uomansa. Ymmärsin, että en ole paras ja tehokkain toimimaan verstaalla, mutta voin käyttää osaamistani suunnitteluun ja muiden opettamiseen, opastamiseen ja neuvomiseen.

Niin, ja sitä on nyt saatavilla. Pääsen pitämään nimittäin kurssin vanhojen talojen sisustamisesta Sisustusakatemiassa! Luvassa on hyvin tiivis paketti, joka johdattaa opiskelijat ymmärtämään vanhojen rakennusten ominaispiirteitä. Tavoiteena on saada opiskelijat näin ymmärtämään, miten säilytetään vanhan rakennusken viehätysvoima ja miten huomioidaan rakennuksen historia. Mitä itse olen oppinut ja mitä tämäkin kurssi opettaa; tärkeintä on tietää, mistä löytää tietoa eri aihealueista jatkossa. Kurssi toteutetaan osin etänä ja osin paikan päällä Helsingissä. Jos siis kiinnostuit, lukaise lisää aiheesta Sisustusakatemian sivuilta! Mukaan mahtuu 16 opiskelijaa, joten ilmoittaudu hyvissä ajoin, jos halajat mukaan.

Että tällaisia kuulumisia! Paljon on siis tapahtunut, ja paljon jäi kertomatta. Kysynkin nyt samalla, kiinnostaisiko teitä kuulla, miten asuminen maalla on sujunut kaupungissa asuttujen vuosien jälkeen? Tai onko jotain muita aiheita, joista haluaisitte lukea tai nähdä kuvia?

Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2022 teille kaikille, ja toivottavasti kuullaan taas pian!

 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös Instagrammista, Facebookista ja Pinterestistä!

 

Vanhan rakennuksen eristäminen

Tämä teksti liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista kirjoitin aiemmin täällä.

 

Vanhan rakennuksen eristämisessä on kaksi tärkeää asiaa, jotka tulee huomioida paljon puhutun eristepaksuuden lisäksi; eristeen kosteudensietokyky ja eristävien osien ilmantiiveys. 

 

Kosteudensietokyky liittyy virheensietokykyyn. Vanhat rakennukset on alunperin rakennettu niin, että ne sietävät virheitä. Jos rakenteisiin pääsee syystä tai toisesta kosteutta, se ei aiheuta ongelmia, jos ne pääsevät kuivumaan. Luonnonmateriaalit, kuten turve, pellava, sellu/paperi ja kutterilastu/puupuru kuivuvat suhteellisen nopeasti kastuttuaan toisin kuin esimerkiksi lasi- tai kivivilla. Siten riski, että perinteisissä eristeissä alkaisi elää kosteudessa viihtyvää bakteerikantaa tai - tai että rakenteisiin pesisi lahottajasieni, pienenee.

Ilmantiiveys liittyy puolestaan siihen, että ilma kuljettaa mukanaan kosteutta ja pienhiukkasia. Jos rakenteen eristeissä pääsee kulkemaan ilma, lisääntyy kyseissä paikkaa riski kosteudelle. Toisaalta ilmantiiveys liittyy myös huoneilman laatuun ja vetoisuuteen. Eristeistä ei saisi kulkea ilmaa huoneilmaan, koska näiden kautta huoneilmaan voi kantautua esimerkiksi turvepölyä, mikä heikentää sisäilman laatua. Toisaalta vetoisuus tuntuu kylmälle; lämminkin huoneilma voi tuntua kylmälle, jos esimerkiksi vanhoja ikkunoita ei ole eristetty ja paperoitu talven varalle.

Restauroinnin opintojen aikana eristimme vanhan rankarakenteisen kesähuvilan. Kyseisen kesähuvilan rakenteista olen kertonut enemmän täällä ja pinkopahvituksesta täällä. Tässä postauksessa kertaan lyhyesti, miten rakennuksen seinät ja alapohja eristettiin.

 

Huvila oli rankarakenteinen, eikä sitä oltu eristetty aiemmin. Ulkoseinillä ulkolaudoituksen alla oli tervapaperi tuulensuojana. Tervapaperi jätettiin paikalleen, koska ulkolaudoitusta ei uusittu. Tervapaperi ei varsinaisesti ole hengittävä materiaali, sillä se ei läpäise helposti kosteutta. Sitä on kuitenkin käytetty varsin paljon rakennusten tuulensuojana, joten paperi jätettiin paikalleen ja paikkakorjattiin paikoista, jossa se oli päässyt tai pääsi korjaustoimenpiteiden aikana repeämään. 

 

Eteiseen, jossa paperointia ei aiemmin ollut ollenkaan, asennettiin ulkoseinille Ekovillan ilmansulkupaperi. Vaihtoehtoisesti tuulensuojaksi voi asentaa periaatteessa minkä tahansa muovittoman suojapaperin/-pahvin. Joissain tuulensuojapapereissa on muovivahvistettu ruudukko, joka vahvistaa paperia. Käytännössä tämä ruudukko ei heikennä paperin kosteudensietokykyä, jos se on hyvin harva. 

 

Paperoinnissa on erityisen tärkeää, että se on tiiviisti kiinni rangoissa eikä tuulitunneleita pääse syntymään. Jos paperi repeää asennettaessa, pitää se myös huolellisesti korjata.

Tervapaperin / tuulensuojapaperin päälle asennettiin ekovillalevyjä, joka oli valmistettu kierrätyspaperista. Materiaali imee ja luovuttaa kosteutta, vaikka pitääkin sisällään pienen määrän liimaa. Myös villalevyjen asennuksessa piti pitää huoli siitä, että eristys ulottuu jokaiseen pieneenkin koloon, jotta tuulitunneleita ei pääse syntymään. Selluvillan lisäksi markkinoilla on myös pellavasta ja puukuidusta valmistettuja eristelevyjä. 

Seinien eristys voidaan myös ns. liimata seinään, jolloin se puhalletaan kosteana massana, jossa on liimaa sideaineena. Jos eristyksen haluaa toteuttaa ilman liimaa, pitää seinärakenteisiin rakentaa ensin kotelot paperia / puukuitulevyjä / laudoitusta hyödyntäen, joihin eriste puhalletaan yläkautta.

Huvilalla alapohja eristettiin puhallettavalla ekovillalla. Alapuoli paperoitiin ensin, minkä jälkeen ekovilla puhallettiin alapohjaan. Tämän jälkeen eristeen päälle asennettiin papari ja lattialauta.

 

Seinille asennettiin huokolevyt eristelevyjen jälkeen. Nämä toimivat samalla sekä eristeenä että "tuulensuojapaperina".Eristelevyjen jälkeen seinät vielä paneloitiin ja pinkopahvitettiin. Nämä lisäsivät entisestään ilmantiiveyttä.

Suurin osa rakennusten lämpöhävikistä tapahtuu yläpohjan kautta. Huvilan yläpohjaa ei eristetty vielä tässä vaiheessa, vaan se jäi tulevan vesikaton korjauksen yhteydessä tehtäväksi.

Postauksen kuvat: Raision seudun koulutuskuntayhtymä (Raseko), Rakennusrestauroinnin opiskelijat, vuosikurssi 2019

 

 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös Instagrammista, Facebookista ja Pinterestistä!

 

Pinkopahville tapetointi

Postaus liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista olen kirjoittanut tarkemmin täällä. 

Torppamme toisen makuukammarin tapetointi oli yksi näyttötöistäni, koska korona-tilanteen takia en päässyt tapetoimaan huvilakohteen seiniä, jonka pinkopahvituksesta kerroin täällä. Torpalla tapetointi tehtiin pinkopahvitetun hirsiseinän päälle, kun huvilalla tapetointi olisi tehty pinkopahvitetun huokolevyn päälle. Kummatkin materiaalit, pinkopahvi ja huokolevy, käyttäytyvät samalla tavalla, joten näitä ohjeita silmällä pitäen voi tapetoida myös huokolevyllä päällystetyn seinän. Pinkopahvitetulle hirsiseinälle tapetointi on korkeintaan asteen verran haastavampaa, koska nurkat ja seinät mutkittelevat tällöin enemmän hirsiseinää.

Tapetin valinta ja menekin laskeminen

Tapetointia suunniteltaessa on tärkeä huomioida:

• tapetin materiaali - restauroinnissa ja vanhoissa rakennuksissa paperitapettia,
• tapetin kuviointi: pystysuoraiset viivat tai raidat ovat haastavia, jos seinät ja nurkat ovat vinoja,
• tapetin kohdistusväli ja sitä kautta menekin lasku (tapetoitavien seinien korkeus ja leveys sekä kohdistuksesta syntyvä hävikki),
• tapettirullat ovat samasta erästä (kohdistus ja sävyt), ja
• tapettia jää yli mahdollisia myöhempiä paikkauksia varten.

Torpan makuukammariin valitsin Gysingen lakkapäällysteistä paperitapettia. Laskin menekin niin, että yksi rulla jäisi kokonaan käyttämättä, sillä kyse on lasten huoneesta, jonka seiniin voin helposti syntyä vahinkoja lähivuosina. Lisäksi laskin yhden rullan mahdollisille virheille, koska kokemukseni pinkopahvin tapetoinnista oli vielä vähäinen työhön ryhdyttäessä. 

Limittäin tapetointi

Paperitapetti kutistuu hieman kuivuessaan, mikä tulee huomioida tapetoinnissa. Jotta tapettivuodan alle jäävä pinkopahvi/huokolevy/alustapetti/vanha tapetti ei näy tapetin kuivuttua, on pohjalle maalattava tapetin väriset raidat saumojen kohdalle. Maalina voi olla liisterin ja pigmentin seos (Perinnemestari.fi). Koska tämä vaihe koetaan usein työlääksi, tapetoidaan paperitapetti useimmiten limittäin eli vuodat ovat millin pari päällekkäin.

Itse päätin tapetoida tapettivuodat limittäin. Tällöin on tärkeää suunnitella, mistä nurkasta tapetoinnin aloittaa. Tähän vaikuttaa ikkunan tai ikkunoiden sijainti sekä se, mistä suunnasta huonetta useimmiten katsotaan. Jos tapetti on vaaleapohjainen (tapetin näkyvälle jäävä reuna on vaalea), on tapetointijärjestys hyvä suunnitella niin, että valo kohtaa vaalean tapetin reunan pinnan, jolloin päällekkäistä saumaa ei huomaa niin hyvin. Jos puolestaan tapetti on todella tumma (tapetin reuna näkyy vaaleana), on tapetointijärjestys hyvä suunnitella niin, että vaalea reuna jää varjoon eli ikkunan valo ei valaise vaaleaa reunaa. Torpan makuukammarin aloituskohta näkyy yllä olevasta kuvasta. Alla olevassa kuvassa puolestaan näkyy tapetoitu seinä kuivumisen jälkeen. Saumat löytää hyvin tarkkaan katsomalla, mutta limittäin tapetoitu seinä ei pistä silmään.

 

Tapetointivälineet

 

Tapetointiin tarvitaan tapetointipöytä, tapetointiharja, tapetointilasta, mitta, lyijykynä, sakset, selluloosaliisteriä, liisterille sankko, liisterin sekoittamiseen vatkain ja liisteriharja sekä taso, jolta voi tapetoida turvallisesti.

 

Tapetoinnin valmistelu

Tapetoinnin ensimmäinen vaihe, on tehdä seinälle vatupassilla viiva / katkoviivat lyijykynällä, jonka pohjalta ensimmäinen vuota voidaan asettaa seinälle suoraan. Ensimmäinen vuota / piirrettävä viiva kannattaa sijoittaa niin, että vuota menee yli nurkan, ainakin 10 mm toiselle seinälle. Vanhan rakennuksen vinoissa nurkissa pystysuora viiva voi olla aivan eri suunnassa kuin mitä nurkka on, jolloin tapetti saattaa olla ylänurkassa vähemmän yli toisessa seinässä kuin alanurkassa tai toisin päin. Tämä ei haittaa, jos ja kun tapetti ei kuvioinniltaan ole pystysuoraviivainen. Tällöin pitää vain pitää huoli siitä, että tapetti ulottuu joka kohdassa nurkkaa ainakin sen 10 mm yli toiselle seinälle.

Kun viiva on piirretty, mitataan ensimmäisen kahden tapetoitavan seinän keskimääräinen korkeus (voi vaihdella vanhassa talossa), lasketaan kahden seinän tarvitsema tapettivuotien määrä ja leikataan ne valmiiksi. Leikkaamisessa tulee huomioida kohdistus ja ottaa varmuuden vuoksi ylimääräistä (noin 50-100 mm) ylä- ja alaosaan.

 

Jos pinkopahvin pinnassa (etenkin pinkopahvien reunat) on epätasaisuuksia, kannattaa ne hioa hyvin hienolla hiomapeperilla tai tyynyllä ensin läpi. Myös mahdolliset naulat ym. poistetaan tässä vaiheessa hyvissä ajoin. Jos listat, ilmanvaihtoventtiilit ym. on helppo irrottaa, voi nekin ottaa pois, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Näyttökohteessani rintapanelointia kiertävät listat irrotettiin, koska ne oli kiinnitetty ruuveilla. Muut listat jätettiin paikoilleen, koska irrottaminen olisi kuluttanut listojen maalipintaa etenkin naulojen kohdilta. Lopuksi seinät voi harjata mahdollisesta pölystä.

Liisteröinti

Joissain ohjeissa kehotetaan huokolevyt ja pinkopahvit sekä alustapetit esiliisteröimään vuorokautta ennen varsinaista tapetointia, jotta pohja ei ime kaikkea liisteriä itseensä ja jotta tarttuvuus ei heikkene. Toisissa ohjeissa sen sijaan kehotetaan liisteröimään vain tapetti ilman pohjan esiliisteröintiä. Tässä tapauksessa tein opettajan ohjeen mukaan ja liisteröin vain tapetit reilulla määrällä liisteriä (ei kuitenkaan niin paljon, että olisi tursunnut väleistä ulos). Liisteröinnissä tulee olla nopea, jotta paperi ei vettyisi ja venyisi liikaa. Liisteröinnissä tulee olla kuitenkin huolellinen, jotta sitä tulee joka paikkaan, ja varsinkin reunoille, koska reunat jäävät helposti vähemmälle liisterille. Heti liisteröinnin jälkeen tapettivuoden ala- ja yläreunat taitettiin keskelle vuotaa kaksinkerroin ja siirryttiin ripäesti tapetoitavalle seinälle.

Vuodat seinälle

Ensimmäinen vuota asetetaan piirretyn viivan mukaisesti seinälle. Tapetin ja pinkopahvin/huokolevyn väliin ei saa jäädä ilmakuplia eikä epätasaisuuksia. Luonnonharjaksisella tapetointiharjalla saa tapetin hellästi siloteltua seinälle. Muovilastalla voi painaa reunat sekä listojen reunaan jäävät kohdat kiinni. Itse leikkasin tapetin saksilla märkänä mittoihinta yläreunasta (päättyi kattolistan reunaan) sekä alareunasta, joka jäi myöhemmin listan alle. Toinen vaihtoehto olisi ollut jättää tapetti kuivumaan ja leikata tapetit mittoihinsa myöhemmin terävällä tapettiveitsellä.

Seuraava vuota asetetaan millin verran edellisen vuodan päälle. Kun tapetoinnissa päästään seinän toiseen päähän (nurkkaan), leikataan tapettivuota tarvittaessa kahteen osaan, jotta seuraavalle seinälle saadaan taas kohtisuora aloitus uuden pystysuoran viivan mukaisesti.

Kun kaksi seinää on tapetoitu, siirrytään takaisin nurkkaan, josta tapetointi aloitettiin ja piirretään jälleen uusi kohtisuora aloitusviiva varmistaen, että nurkka peittyy tapetilla kauniisti, vaikka nurkka olisikin vino. Tarvittaessa tapettia voi leikata pois, jotta kuviointi saadaan tasautumaan nurkassa kauniimmin ja jotta nurkassa ei ole niin paljon päällekkäisiä tapettikerroksia.

Sähkölaitteet ja yksityiskohdat

Vanhoissa rakennuksissa sähköjohdot kulkevat usein seinän pinnassa. Seinässä saattaa olla myös sähkötöpseleitä, valonkatkaisijoita ja ilmanvaihtoon liittyviä osia. Vaihtoehtona on tapetoida ennen kuin pinnassa kulkevat sähkölaitteet ja -johdot asennetaan. Usein kuitenkin vanhassa talossa sähköt on jo valmiiksi asennettu, jolloin tapetointi tehdään helpoiten näiden päälle.

Tässä tapetointikohteessa kokeilin kumpaakin tapaa. Tapetoin töpselikohdissa kulkevat sähköjohdot tapetilla päälle, mutta katkaisijan kohdalla sähkömies irrotti sähköjohdon ja töpselin ja tässä kohtaa tapetti tuli johdon ja katkaisijan alle.

Itse suosin jatkossa päälle tapetointia, koska näin on ennenkin tehty ja näin asiakas säästyy turhalta vaivalta, jos sähkömies ei ole lähettyvillä auttamassa. Päälle tapetointi luo mielestäni myös kauniimman lopputuloksen, sillä sähköjohdot herkästi pomppaavat silmille erillaisella kiiltoasteellaan.

Johtojen päälle tapetoinnissa katsotaan ensin, mihin kohtaa vuota tulee johdon kohdalla. Jos kohdassa on jotain tiettyä kuviota, leikataan tapettirullasta / yli jääneistä paloista kyseisestä kohtaa samanlaista kuviota johdon pituuden verran ja leveyttä reilusti niin, että suikale peittää johdon. Tämän jälkeen itse vuotaan leikataan halkeama johdon kohdalta. Suikale kiinnitetään liisterillä johdon päälle, minkä jälkeen itse vuota kiinnitetään suikaleen päälle. Tärkeintä on muistaa, että vuodan kohdistus toisiin vuotiin ei saisi muuttua. Pieni ero vuodan sisällä esimerkiksi johdon kohdalla ei näy kauas, mutta jos koko vuodan kohdistus muuttuu johdon ylityksen takia, voi ero olla paljon näkyvämpi.

Sähkölaitteiden kohdalla tapettivuodasta pitää leikata oikeasta paikasta oikea muoto. Liikkeelle on helpointa lähteä siitä, että painaa kynnellä merkin töpselin/sähkölaitteen yläreunaan ja mittaa töpselin/sähkölaitteen halkaisijan. Periaatteessa paikan voi valmistella eli leikata jo etukäteen vuodasta sähkölaitteen paikan pois, mutta itse leikkasin paikat jo liisteröidylle tapetille, kun vuota oli jo osaksi kiinni seinässä.

 

On hyvä muistaa, että sähköjohtojen päällä olevaa tapetoitua kohtaa harvoin katsotaan niin läheltä kuin yllä olevissa kuvissa. Alla olevasta kuvasta näkee, miten vähän johtojen päälle tapetointi näkyy itse valmiissa seinässä kauempaa katsottuna.

 

Suuret linjat

Vanhan rakennuksen tapetoinnissa on haastava saada kuvioita täysin yhtymään toisiinsa etenkin nurkissa. Onkin hyvä muistaa, että talossa asujat katsovat harvoin tapettia läheltä. Tärkeintä on muistaa, että tapetit pysyvät pääosin pystysuorassa linjassa ja kohdistukset säilyvät suurin piirtein paikoillaan. Pienet epäjatkuvuudet eivät näy suuressa kokonaisuudessa. 

 

Nurkkiakaan on turha pelätä; monet vanhan tyyliset tapetit on kuin suunniteltu niin, että ne antavat anteeksi paljon. Näin myös omassa näyttökohteessani kävi. Jännitin monta vuotta, miten ikinä saisin kaunista lopputulosta todella vinoihin nurkkiin, mutta tapetoituani seinät, epäjatkuvuuteen nurkissa ei kiinnitä huomiota. Seuraavassa on näytetty lähikuva vinon nurkan tapettien kohtaamisesta ja sitä seuraavassa samasta kohtaa on otettu kuva kauempaa, kun seinä on kuivunut ja huoneessa jo asutaan. Epäjatkuvuuden kyllä huomaa, kun siihen kiinnittää huomiota, mutta se ei kuitenkaan häiritse silmää niin paljon kuin tapetoidessa helposti luulisi.

 

 

 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös Instagrammista, Facebookista ja Pinterestistä!