How We Ended up Here?

Sain Ihana talo maalla -blogin Jaanalta haasteen kertoa meidän talon tarinan. Olenkin lukenut näitä mielenkiintoisia tarinoita blogeista syksyn mittaan, pääosin maalle muuttajilta. Myös Jaanan tarina oli niin mukaansatempaava, että juutuin lukemaan sitä mainostauon jälkeen niin, että Vain elämääkin jäi kakkoseksi, ja se on paljon se!

Short story about how we ended up to live in old wooden house nearby Turku city centre and pictures from our neighborhood and our home.

Portsan vanhoja puutaloja.

Mehän asumme puutalossa, jossa on useampi asunto, ja hyvin lähellä Turun keskustaa (käytännössä keskustassa), joten kerron tarinamme kenties vähän eri näkökulmasta kuin Jaana ja monet muut haasteeseen osallistuneet.

Vietimme kesälomaa ja olimme alkaneet miehen kanssa tunnustella toistemme toiveita sekä haaveita tulevasta yhteisestä kodista. Asuimme tällöin minun asunnossani; yhden hellahuoneen puutaloasunnossa Turun keskustan kupeessa. Tila oli todella tiukilla, ja ajatuksissa oli tietenkin asunto, joka palvelisi meitä vähän pidempäänkin.

Portsan sympaattiset sisäpihat.

Salaa toisiltamme haaveiltiin jo lapsistakin, vaikkei me sitä toisillemme vielä uskaltaneet sanoa, sillä niin alkumetreillä oltiin toistemme kanssa. Tämä salaahaaveilu näkyi käytännössä siinä, että aloimme etsiä ainakin kolmen makuuhuoneen asuntoa.

Mistä emme haaveilleet? Mitä emme osanneet edes pelätä?

Lisäksi miehen haavelistalla oli kirjasto; korkeat, seinien täyttävät kirjahyllyt täynnä kirjoja, iso kirjoituspöytä sekä vanhat nahkanojatuolit. Minun listani oli puolestaan pidempi: vanha talo, korkeat ja isot huoneet sekä lähellä keskustaa, palveluja, rautatieasemaa ja työpaikkaa - sekä tietenkin oma sisäänkäynti eli ei missään nimessä kerrostaloa. Lisäksi toivoin tietenkin sitä historiaa ja vanhaa olevan jäljellä esim. vanhojen ovien, lautalattioiden, kakluunien ja ovien muodossa.

Nykyinen makuuhuone / kirjasto marraskuussa 2011.

Voi siis sanoa, että miehen toiveet eivät suuntautuneet sen enempää puutaloon kuin muuhunkaan asumismuotoon, mutta minä viimeiset vuodet yli 100 vuotta vanhassa puutalossa asuneena en voinut kuvitellakaan muuta kuin vanhaa puutaloasuntoa. Summa summarum: Suhteelisen kovat tavoitteet ja tietenkin raha rajoittavana tekijänä.

Halusimme lautalattian; työmäärällä millä hyvänsä...

Käytännössä nämä haavetekijät rajoittivat hakukentän aika pieneksi; näin suuria asuntoja omalla sisäänkäynnillä ei vain ole Turun keskustan kupeessa paljon. Käytiin katsomassa useampia puutaloasuntoja, mutta jokaisessa oli jokin vika. Pahimpia olivat asunnot, joissa haisi. Pääni ei aina ole niin terävä, mutta nenä on; ja siihen luottaen jätettiin myös muutamat asunnot listalta samoin tein. Haimme asuntoa ensin Etuoven kautta, mutta yksi lauantai eksyin Oikotielle ja siellä oli jotain ennen näkemätöntä; 150 neliötä Turun keskustan kupeessa, puutalossa, ja vieläpä suhteellisen hyvään hintaan. Ainoa mutta oli outo yksityiskohta pohjapiirroksessa; kellariin ei ollut merkitty portaita keskikerroksesta. Kellarissa oli kuitenkin asunnon pesutilat ja yksi huone. No, tästä huolimatta pistin samoin tein myyjälle viestiä, ja käänsimme ainoan miinuspuolenkin huumoriksi; kuinka hullunkurista olisi juosta suihkuun iltaisin pakkasessa pihan kautta - keskellä kaupunkia.

Kahden päivän päästä tästä olimme jo katsomassa paikkoja. Vastassa meitä oli perheen äiti. Heti, kun astuimme sisälle, katseeni kiinnittyi portaisiin, jotka johtivat kellariin - ja kyllä: se oli siinä. Olin jo aivan innoissani, vaikken ollut nähnyt kuin portaat kellariin. Yritin salata innostukseni ja keskityin kuuntelemaan perheen äitiä, joka kertoi asunnon hyvistä ja vähemmän hyvistä puolista korostaen varsinkin, mitä kaikkea heidän piti remontoida ja mikä kaikki jäi tekemättä - ja vannotti meitä, ettemme hankkisi lapsia, sillä silloin remontista ei tulisi enää mitään.

Asunto ei itsessään todellakaan ollut vetoava sillä hetkellä; pienessä eteisessä edessämme odotti valtava kenkämeri ja takkeja riippui joka puolella. Ja siitä tavarapaljoudesta aukesi ovi keittiöön, ovi eteisaulaan ja eteisaulassa ovia oli jos mihinkin suuntaan eikä tilaa säilytykselle. Tuntui kaikkea muuta kuin toimivalle. Myös asunnon pinnat olivat monessa kohtaa päivityksen tarpeessa. Yläkerrassa ei ollut oikein kunnon huoneita - ja hassusti ylimääräinen keittiö. Kellari puolestaan oli yksi koteloiden valtakunta; paneleita sojotti jos minnekin suuntaan tavoitteena piilottaa katossa kulke putkimeri.

Käytännöllinen eteinen? Asuntonäyttö heinäkuussa 2011.

Ja maalaamatonta, tummentunutta panelia oli - paljon.

Mutta: silti olin myyty. Näin silmissäni asunnon pohjan, josta saisimme tarvitsemamme makuuhuoneet - mies kirjastonsa. Ihastuin vanhoihin peilioviin, vanhaan kakluuniin ja salaa toivoin, että perketin alta löytyisi vanha lautalattia, vaikka kodin äiti sanoi, että jos sellainen löytyisi, olisi se todennäköisesti huonossa kunnossa ja valtava homma kunnostaa.

Alta löytyivät vanhat lautalattiat! Joulukuu 2011.

Paljon remontoitavaa; ymmärsimme sen. Minä yhden asunnon pintaremontoineena olin silti lähes varma, että tässä se on. Mies puolestaan omaan asuntoonsa aikoinaan lasikuitutapetin asentaneena oli epävarmempi. Ja voi, emme osanneet edes kuvitella kuinka paljon remontoitavaa - ja kuinka paljon uutta ja epävarmaa olisi tiedossa - mutta kenties hyvä näin!

Lähdimme tämän jälkeen Pohjois-Suomea ja Norjaa kiertämään ja siinä ajellessa oli aikaa puhua aiheesta. Ja niin minä soitin Suomen käsivarresta tarjouksen myyjälle. Ja pian he antoivat vastatarjouksen ja pääsimme sopuun hinnasta.

Tämäkin parioville tehty aukko seinässä vaati rakennusluvan. 

Sekä minun että mieheni vanhemmat kävivät katsomassa asuntoa tämän jälkeen. Päätös oli jo tehty, mutta kuuluihin näin tehdä. Näin heistä, että eivät olleet mielissään. No ei kai! Vanha talo ja hintaa kuitenkin sijainnista ja neliöistä johtuen aika paljon. Ja tottakai heillä oli myös enemmän kokemusta ja näkemystä; ymmärsivät, että tässä olisi työmaa pitkäksi aikaa. Mutta päätös oli jo tehty, enkä odottanutkaan heidän olevan innoissaan näkemästään.

Syyskuun lopulla 2011 muutimme kimpsut ja kamsut uuteen osoitteeseen - josta kirjoitin silloisessa blogissani. Kyseisestä blogista pääsetkin halutessasi lukemaan pesän rakentamisen tai no kenties alussa pääosin purkamisen alkumetreistä …. siitä kun lähdimme purkamaan vähän kaikkea ja vähän sieltä ja täältä.

Asunnon erikoisuus; kaksi keittiötä!

Ja lopputulemana oli remontti, joka jatkuu edelleen, mutta joka on jo antanut kiitosta; kaksi kerrosta ovat lähestulkoon valmiita. Ja mistä voin olla erityisen iloinen, ovat kehut kodistamme; muutos on melkoinen, vaikka itse sen sanonkin!

Olen myös tyytyväinen, että päädyttiin asumaan juuri tänne; aikoinaan kaupunkin "maaseudulle" rakennetulle työläisten asuinalueelle. Arki on helppoa, kun kaupat, työpaikka, rautatieasema ja päiväkoti ovat lähellä. Silti meillä on pikkuruinen piha ja ympäristö sympaattinen vanhoine puutaloineen, lehtipuineen ja mukulakivikatuineen. Myös naapurusto on hauskan värikäs; koska asuntojen koko ja kunto vaihtelevat suuresti, mahtuu tänne monenlaista kengän kuluttajaa. Pelätä ei ole tarvinnut, mutta hauskoja hetkiä kyllä! Vanhassa blogissani kerroin mm., miten kukkaruukkumme oli yksi ilta laitettu uuteen järjestykseen ja olimme saaneet kaupan päälle myös rikkinäisen lyhdyn. Lapsiperheitä täällä on kuitenkin harmillisen vähän, sillä suurin osa asunnoista on pieniä. Meidän asunto on rakennettu yhdistämällä kaksi asuntoa yhteen, minkä takia asunto on harvinaisen suuri näillä kulmilla.

Osoitus onnistumisesta; kotimme Maalla-lehdessä keväällä 2013!

Täällä asutaan, en tiedä kuinka kauan. Itse toivon, että niin kauan, että jalat eivät kannata portaissa. Silti toivon tämän kodin rinnalle kakkoskotia maalta; kesäisin nimittäin kaipaan isompaa pihaa ja mahdollisuutta nauttia luonnosta. Talvisin olen vain tyytyväinen, kun ei tarvitse tehdä lumitöitä, skrapata auton ikkunoita ja hytistä ulkona.

Jutun kuvissa otteita kodistamme matkan varrelta; näistä ymmärtänette, että paljon on tapahtunut ja miksi tästä kodista ja kaupunginosasta niin tykkään! Ja juttu on ihana päättää tähän kuvaan; toinen joulu kodissamme ja lunta maa tulvillaan!

Lopuksi haastetta pitäisi jakaa eteenpäin. Seuraavien blogien alkutarinat on jäänyt joko lukematta tai sitten kirjoittamatta, joten pistän tämän eteenpäin:

SisustEllen

Vaniljahouse

Anrinko

Pilviraitti

Riuttala Old School

Mutta napatkaa myös muut tästä mielellään kiinni; ainakin itselleni oli antoisa kokemus!

Kotimme joulun alla 2012.

The year 2011: We were looking for apartment; me and my man. The criterion were strict; we would need three bedroom and library. And I wanted: old house, nearby city centre, little yard and of course I dreamed about old doors, fireplace, and so on.

We found it, but it needed renovation - and we did't really understand how much it would need it. Now after three years it is nice to see these pictures; you really understand how much we have done! The attic is still under construction, but the cellar and the middle floor are almost ready. 

After all work we have done it was quite an honor, when the Maalla -magazine published article with beautiful pictures about our home on May 2013!