maanantai 5. marraskuuta 2018

Marraskuun ilta-aurinko // The Sunlight in November




Marraskuun ilta-aurinko noin neljän aikaan. Ilahdutti, piristi, toimi!

Flunssa on vienyt minut mennessään. Viikonloppuna torpalla tuntui jo sille, että selätän sen. En huhkinut ja otin rauhallisesti; tehden sen, mitä jaksoin. Pyhäinpäivänä syötiin tyttären toiveesta helposti toteutettavia tortilloja ja iltapäiväksi laitoin hirvipaistin leivinuuniin useammaksi tunniksi. Sunnuntaina oli näin ruuat lähes valmiina. Sitä ennen tein viimeisistä oman maan porkkanoista porkkanapiirakankin. Aloitin hissukseen myös ikkunoiden paperoinnin lauantaina - ja sain sen lopulta valmiiksikin sunnuntaina. Kolmen päivän tiskikasa taisi kuitenkin olla liikaa, ja torpalta lähtiessä olin taas aivan nuutunut. 




Ääni lähti eilen illalla ja tänään olen ollut pääosin puhumatta. Osallistunut etänä kokoukseenkin sanomatta sanaakaan. Tuleehan siinä vähemmästäkin hölmö olo!

Viime talvena sairastin aivan mahdottomasti, minkä takia ehkä jopa pelkään tätä flunssaa. Ehdin olla puoli vuotta täysin terveenä, mitä osasin arvostaa tavattomasti. Taisin syksyn tullen koputella joka viikko ainakin kerran puuta, kun mainitsin, että en vieläkään ole ollut kipeänä.

Vaikkei kyse ole suuremmasta kuin flunssasta, vie se herkästi mielen mennessään, kun taustalla on melkoisessa sairasputkessa vietetty talvi. Pitää etsiä positiivisia asioita hetkistä, uskoa tahdon voimaan paranemisessakin, sytytellä kynttilöitä ja väsymyksen tullen katsella jotain mieltä piristävää. Olenkin tuijotellut Jonna Jintonin youtube -videoita. Kyseisessä naisessa on jotain ihmeellisen iloista ja piristävää. Asuinympäristö ja elämäntapa jotain, jota uskalla julkisesti sanoa kadehtivani. Ja on hän kyllä mahdottoman taitava ja rohkeakin. Arvostan!



Naapuri kaatoi metsää tonttimme rajalta. Ennen marraskuun ilta-aurinko ei yltänyt tupaamme, mutta nyt yltää. Tunnelma tuvassa oli ilta-auringon valossa jotenkin aivan ihana. Tuvan värit muuttuivat lämpimiksi ja tuvassa oli niin kotoisa fiilis. Samaan aikaan leivinuuni hohkasi lämpöä. Itse kävelin tuvassa sukatta, sillä toisella sukalla olin kävellyt vesivatiin. Ja lapset leikkivät kääntöpaitaa, mikä tarkoitti, ettei heillä ollut lopulta paitaa päällä ollenkaan.

Mitkä ovat teidän kikkakolmosenne flunssan aikana? Lepoa, hunajaa ja teetä on nautittu. Pitäisikö jaksaa lähikauppaan ostamaan vaikka inkivääriä? Samalla tekisi mieli kiikuttaa kotiin uusin Unelmien talo ja koti -lehti. Siellä nimittäin komeilee meidän jouluinen kotimme! Tähän asti olen kuitenkin vastustanut kiusausta, sillä lehden pitäisi olla tulossa myös minulle. Vielä sitä ei ole kuitenkaan postilaatikosta löytynyt - ja odottavan aika on ollut pitkä - varsinkin kun se on ajoittunut aikaan, jonka nauttii sohvan pohjalla!




.


The sunlight in November is so warm and comes so low. It warmed up my heart, totally!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

2 kommenttia:

  1. Minuun iskee flunssat todella harvoin, luulen että työ päiväkodissa tuo vastustuskykyä. Heti jos on oireita otan pari kertaa tulehduskipulääkkeen ja juon hunajateetä. Usein menee sillä ohi. Paranemista!
    p.s. upea kannu hortensioilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan pitänyt jo viime viikolla lääkitä itseään. Yleensä otan tulehduskipulääkkeet käyttöön vasta, kun mikään muu ei näytä auttavan :) Seuraavalla kerralla kokeilen tätä kikkaa!

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!